Keijo tuli tähän maailmaan keskiviikkona 9.3.2011 klo 20.59. Ei päästy yliaikaiskontrolliin kun herra aamuyöstä alkoi näyttää ulkoistumisen merkkejä :). Tässäpä erittäin pitkä tarina synnytyksestä:

Herään kivuliaisiin supistuksiin 2.50 tiistain ja keskiviikon välisenä yönä (8-9.3). Supistuksia tulee tauotta ja kun nousen ylös lapsivettä tulee jonkun verran. Sen jälkeen vettä tiputtelee hetken. Kävelen kämpässä, joka helpottaa kipuihin. Olotila on sangen rauhallinen. Katselen ikkunasta tyhjää ja hiljaista kaupunkia. Supistuksia tulee tasaisesti kolmen minuutin välein. Otan Paramaxia ja yritän mennä takaisin sänkyyn. Makuulla olo on kuitenkin hankalaa joten nousen jälleen ylös kävelemään ja syön yöpalaa. Pystyssä olo tuntuu hyvältä kun pystyy pyörittelemään lantiota. Kipu pehmenee liikkeen mukana. 3.20 käyn jälleen vessassa ja vatsa tyhjenee. Supistuksia tulee edelleen kolmen minuutin välein. Toni nousee ylös 3.30. Vitsaillaan siitä ettei taideta päästä aamun yliaikaiskontrolliin. 3.50 supistukset jatkuvat säännöllisinä, kestävät noin 10-40 sekuntia ja ovat kipeitä. Naureskelen tosin, että sillä hetkellä kovaksi ajattelemani kipu ei varmasti ole mitään verrattuna tulevaan. 4.00 Toni soittaa sairaalaan, josta sanovat, että saa tulla paikalle, mutta ei ole kiire tai pakko tulla vielä. Sanovat sen mitä useimmille eli ”tulette sitten kun ette enää kestä kotona.” 4.10 supistukset jatkuvat kipeinä yhtä säännöllisinä. 4.30 päätetään lähteä sairaalaan.

Automatka on todella tuskainen kun penkissä ei pysty yhtään liikkumaan supistuksen tullessa. Onneksi matka on lyhyt ja supistuksia ehtii tulla vain yksi. 4.50 saavutaan sairaalalle. Käytävä, jota pitkin kävellään synnyttäjien vastaanottoon, tuntuu järkyttävän pitkälle. Yritän keksiä paikkoja mihin nojata ja heijata lantiota, mutta eipä niitä oikein ole. Odotellaan hetki aulassa kunnes meidät otetaan sisään ja hoitaja kyselee kaikenlaista. Tarkastaa kohdunkaulan ja kohdunsuun tilanteen. Kaulaa on jäljellä 2 cm ja kohdunsuu ei ole edennyt yhtään. Hoitaja toteaa ”kannustavasti” ”Toivottavasti syntyy tälle päivälle.” ja kommentoi myös mun kehonlämpöä (35,6), että se on ”miinuksen puolella” vaikka ihan normaalilämpö se mulle on.

Synnytyssalissa kokeilen keinutella keinutuolissa ja heijata itseäni jumppapallolla. Kumpikaan ei tunnu hirveän hyvältä. 6.15 kätilö ehdottaa ammetta ja suostun, koska olin ajatellut jo aiemmin haluavani kokeilla sitä. Hengailen ammeessa tunnin. Se pehmentää supistusten kipua kun voi heijata itseään helposti puolelta toiselle. Seitsemältä aamuvuorolaiset aloittavat työnsä, saan aamupalaa ja vauvalta otetaan sydänkäyrä. Kätilö ei katso kohdunkaulan tilannetta, koska lääkäri on tulossa kierrolle puoli yhdeksän aikoihin ja katsoo tilanteen kuitenkin silloin. Väsyttää ja unettaa ihan hirveästi, mutta nukkumisesta ei tule mitään supistusten takia. 8.45 lääkäri käy ja toteaa kohdunkaulan hävinneen. Sanoo, että epiduraalia voisi harkita noin tunnin päästä. Kohdunsuu on edelleen tosi takana ja tutkimus tuntuu todella epämukavalta. Lääkäri sanoo, että vauva syntyy tänään. Sangen lohduttavaa kun vuorokautta on kuitenkin jäljellä aika monta tuntia :P.

Puoli kymmeneltä kätilön mielestä supistuksia tulee edelleen liian harvoin (sama 3-5 min), mutta huiput ovat kuitenkin pidempiä. Epiduraalista on edelleen puhetta. Kymmenen maissa kätilö tarkastaa kohdunsuun ja toteaa saman kuin lääkärikin, että vauva on edelleen todella kaukana. Supistusten rytmi on hyvä, mutta vauvan kaukaisuuden takia epiduraalia ei kannata vielä laittaa, koska se pitkittäisi synnytystä todella paljon. Yhdeltätoista pyydän epiduraalin koska kivut on tosi kovat ja kroppa on niin väsynyt että on pakko saada nukuttua. Kätilö sanoo edelleen, että epiduraali laitettuna näin aikaisin hidastaa synnytystä, mutta haluan sen silti. Anestesialääkäri tulee laittamaan puudutteen ja ensin laitetaan testiannos, jonka aikana lääkäri kyselee puutuuko jalat ja kätilö mittaa verenpainetta monta kertaa. Kun kaikki näyttää hyvältä niin laitetaan epiduraalipumppu toimintaan.

Puoli kahdeltatoista laitetaan tipalla suolaa ja oksitosiinia supistuksia vauhdittamaan. Kätilö kehoittaa nukkumaan ja muistuttaa, että liikkumaan ei sitten enää pääse. Se ei kuitenkaan haittaa, koska puudute alkaa vaikuttamaan ja supistukset ei tunnu enää niin hirveiltä kuin aiemmin. Kahdeltatoista lääkäri käy puhkaisemassa kalvot, kohdunsuu on 2,5 cm auki ja kätilöt vaihtavat aamuvuorosta päivävuoroon. Kätilö Jaana vaikuttaa ihanalta tyypiltä. Oksitosiini laitetaan kiinni ja toivotaan että kalvojen puhkaisulla saataisiin aikaiseksi supistuksia. Keijolle laitetaan pinni päähän sydänkäyrää varten. Puoli kahdelta saan lounasta ja epiduraalia lisätään. Oksitosiini laitetaan takasin, koska supistukset on laimentunu. Kahdelta lapsivettä hulahtaa kunnolla sänkyyn ja epiduraalia lisätään jälleen. Kätilö myös katetroi mut. Oksitosiini vahvistaa supistuksia, mutta epiduraalin takia ne tuntuu vaan pienenä jomotuksena. Epiduraali tuntuu vaikuttavan paremmin vasemmalle puolelle ja kätilö kehoittaa kääntyilemään kyljeltä toiselle että aine levittyisi tasaisesti. Kolmelta puudute alkaa vaikuttaa tasaisesti joten saan nukuttua pieniä pätkiä. Oksitosiinia lisätään jälleen.

Neljältä kätilö katetroi, koska valittelen kipuja. Kivut helpottuvat heti. Kohdunsuu on auki 3 cm ja vauva edelleen takana ylhäällä. Supistukset ovat pidentyneet ja oksitosiinia laitetaan tulemaan jälleen lisää. Puoli viideltä supistukset alkaa tuntua pepun puolella ja paineen tunne lisääntyy. Kätilö kertoo, että vauva on laskeutumassa. Epiduraalia lisätään jälleen, lepäilen ja valittelen nälkää. Jaana sanoo, että vauva syntyy varmasti hänen vuoronsa aikana eli ennen iltakymmentä. Puoli kuudelta vaihdetaan epiduraaliannos kun edellinen loppuu. Samalla annostus nostetaan maksimiin, joka tuntuu jännältä kun kivut eivät ihan kokonaan ole kadonneet. Uusiin supistuksiin epiduraali ei tunnu auttavan yhtään. Jaana sanookin, että epiduraali vaikuttaa yleensä vain etuosaan vartalosta. Alkaa jännittää, koska tajuan, että näillä kivuilla vauva synnytetään. Puoli seitsemältä saan poikkeuksellisesti ruokaa kun joku jolle oli ateria tilattu ei pystynytkään syömään sitä. Hirvittävä valmismakaronilaatikko maistuu melko taivaalliselta kun ei ole syönyt koko päivänä muuta kuin leipää. Jaana ihmettelee mun syömisen tarvetta kun yleensä synnyttäjät eivät kuulemma pysty syömään yhtään mitään. Ruoka helpottaa särkyä ja väsymyksestä johtunutta koomaa. Sanon, että on varmasti helpompi synnytys tulossa kun sai energiaa. Ruoan jälkeen saan Paramaxin kun kuume hipoo 38:a astetta.

19.15 tunnen tarvetta ponnistaa ja oon tosi kipuinen. Kohdunsuu on 7,5 cm auki. Vauvan ”saumat” tuntuvat vähän vinossa joten Jaana käskee kontalleen sängylle peppu pystyyn jotta vauva hakeutuisi oikeaan asentoon ja suuntaan. Puoli kahdeksalta kivut ovat todella kovat ja huudan täyttä huutoa. Hiki virtaa ja supistukset on toooodella pitkiä. Paine tuntuu todella kovana pepussa. Vauva on siis tuloillaan. Puoli yhdeksältä kivut ovat edelleen järkyttävät ja tuntuu, että paniikki iskee. Kohdunsuu on kokonaan auki ja saan Jaanalta ohjeita miten alkaa ponnistamaan vauvaa kohti kanavaa. Ponnistusvaihe alkaa 20.45. Jaana antaa todella selkeitä ja hyviä ohjeita, joita pystyn ihmeen hyvin noudattamaan. Tuntuu kuin toimisin jossain toisessa ulottuvuudessa. Toimin ohjeiden mukaan vaikka järki sanoo, että juokse vielä kun voit, koska kivut ovat aivan hirveitä. Jostain saan voimia ponnistaa kivun ohi ja tunnen kuinka vauva laskeutuu pikkuhiljaa. Jaana kertoo, että mustat pitkät hiukset näkyvät. Se antaa voimia. 20.59 vauva syntyy ja helpotus on hurja. Tajuan, että oikeasti tein sen. Vauva näyttää tosi isolta ja tuntuu tosi hassulta, että se oikeasti tuli juuri mun sisältä ulos. Toni saa leikata napanuoran ja sitten vauva siirretään mun paidan alle. Se tuntuu tosi jäntevältä ja isolta. Jälkeiset tulevat muutama minuutti vauvan jälkeen ja sitten Jaana ompelee tikit. Toni pääsee pesemään vauvan ja seuraamaan punnitsemista ja muita toimia. Näiden jälkeen vauva siirretään tissille ja se osaa tosi hyvin hommansa. Kymmeneltä saadaan iltapalaa ja lähetellään ilmoitusviestejä sukulaisille ja ystäville. Yhdeltätoista minä ja vauva siirrytään osastolle ja Toni lähtee kotiin. Annan vauvalle vielä toista tissiä ja sitten se viedään kansliaan yöksi. Olen todella kipeä ja väsynyt. Pää on ihan sekaisin kaikesta tapahtuneesta. Saan särkylääkettä ja koitan käydä nukkumaan.

Tämä oli samalla viimeinen kirjoitus tähän blogiin. Seuraavassa sitten seuraillaan keijon elämää :). Kiitos kaikille kirjoituksiani seuranneille, toivottavasti käytte lukemassa seuraavaakin blogia!

Adalmis ja keijo 1vko

Seuraavan blogin osoite: http://keijonelamaa.vuodatus.net

Edelleen vaan palloillaan yhtenä osana. Ei taida keijolla olla kiire maailmaan :). Tällä viikolla sen pitäisi kuitenkin ulkoistua joko itsekseen tai avustettuna. Keskiviikkona mennään aamusta yliaikaiskontrolliin äitiyspolille ja sitten ollaan taas viisaampia. Saattavat käynnistellä jo silloin jos paikat on kypsyneet tai sitten laittavat vielä kotiin ja loppuviikosta käynnistellään. Hirvittävän kipeitä supistuksia on ollu viimeset kolme päivää mutta ne tulee vaan makuulla ollessa ja loppuvat aina kun nousee pystyyn.

Vähän on ahdistanut ajoittain, että mentiin näin pitkälle tän raskauden kanssa, mutta onneksi vain ajoittain. On tuntunut jotenkin tympeältä ja tyhmältä, että keho ei toimi niin kuin sen pitäisi. Olisin halunnut kokea spontaanin synnytyksen, mutta näillä mennään mitä on. Eikä sitä nyt tietty missään oo sanottu etteikö tää itekseen vielä ehtis tulla ulos. Jotenkin oon kyllä jo asennoitunut siihen käynnistykseen eikä se hirveesti haittaa jos sinne mennään. Täytyyhän se vauva jotenkin saada pois mahasta :>.

Keskiviikkoa odotellen,

Adalmis ja keijo

Näin ilmoitti vau.fi:n etusivu. Ja näinhän se on nähtävä; pitkä odotus alkaa olla lopuillaan. Hassua kyllä, ei jännitä oikeastaan yhtään vaan on tosi seesteinen olo. Tuntuu, että kaikki muut jännittää meidänkin edestä :>. Facebookin statuspäivityksiä on varmasti seurattu tarkalla silmällä jo hetken aikaa.

On vähän haikea olo kun odotusaika on lopuillaan. Tää 9 kuukautta on kuitenkin ollut ainutlaatuista aikaa ja harmittaa jo nyt miten ei voi muistaa jokaista ihanaa pientä hetkeä. Toisaalta, tulossa on tuhansia ainutlaatuisia hetkiä uuden ihmisen kanssa, joka mullistaa meidän maailman täysin. Tätä odotusaikaa täytyy ajatella sen ihmisen ja meidän välisenä tutustumisen alkujaksona, joka saa nyt jatkoa kun vauva on pian oikeasti täällä. Suhteen rakentaminen täytyy aloittaa heti ensirääkäisystä ja sitä täytyy vaalia pitkälle tulevaisuuteen. Odotusajan vaivojen ihmettelystä siirrytään lapsen kasvattamisen ihmettelyyn.

Odottavin fiiliksin,

Adalmis ja keijo 40+0

Tiistaina käytiin äitiyspolilla ja keijohan oli reippaasti kääntynyt oikeaan asentoon. Lääkäri oli sitä mieltä ettei keijo enää kääntyisi väärinpäin. Ainakin vielä se on pysynyt asennossaa ja tuntuu, että olisi lähtenyt laskeutumaan. Haaroväliin sattuu ja käsin kun kokeilee vatsan päältä niin sen pää tuntuu melko alhaalla. Kohdunkaulaa oli jäljellä tällä kertaa 2 cm eli se oli parissa viikossa lyhentynyt sentin, hurjaa :P. Painoarviokin saatiin vihdoin. Lääkäri sanoi, että keskimittainen vauva olisi tulossa :). Sehän sopii :>. Kohdunsuu oli vielä täysin kiinni joten voisin kuvitella, että keijo ei ihan hetkeen vielä ole tulossa maailmaan. Tosin eihän sitä koskaan tiiä.

Viime yönä koin ahaa-elämyksen kun tunsin ekat harjotussupistuksen ikinä! Olin ihan filareissa :). Jossain vaiheessa yötä heräsin siihen kun se kireys ja paine oli siirtynyt myös sisäreisiin. Sitten näinkin unia että vedet meni ja piti lähteä sairaalaan :P. Mutta ei  ihan vielä kuitenkaan. Kivaa kumminkin, että edes jotain konkreettista tapahtuu. Muutenkin nyt on ollu sellanen realistinen fiilis, että synnytys voi pian tapahtua kun vauvakin on oikein päin. Aika jännää :). Siltikin edelleen veikkaan että keijo syntyy vasta maaliskuussa :>. Tosin eipä sinnekään kovin pitkä aika enää oo.

Adalmis ja keijo 38+5

Tänään jälleen käynti neuvolassa. Keijo oli viistosti pää alaspäin tällä kertaa. Ei se taida ihan väärinpäin enää päästä, näin ainakin toivon. Se on joko täysin pää alaspäin, viistosti tai sit ihan poikittain. Saatiin toimintaohjeet jos lapsivedet nyt menis kun vauva ei oo kiinnittynyt, mutta en usko että ohjeille tulee käyttöä ainakaan lähiaikoina. Ja toivon, että keijo tajuais ennen synnytyksen alkua laskeutua ja kiinnittyä. Tosin oon kyllä ihan vapain mielin senkin suhteen, että saatetaan joutua sektioon.

Synnytystapa ja moni muu asia selvinnee sit ensi viikolla kun tiistaina on aika äitiyspolille. Arvioivat siellä kaiken mitä on arvioitavissa. Saadaan myös painoarvio jota ei nyt oo kukaan antanut vielä paitsi tän päivänen neuvolatäti. Melko pientä kaveria se veikkasi joka tietysti sopis mulle hyvin :>. Eri asia sitten että miten isoksi keijo ehtii kasvaa jos mennään yliajalle.

Vieläkään olo ei tunnu liian tukalalta kuin ajoittain joten rauhallisin mieli odotellaan. Oon päättäny olla ahdistumatta näistä viimesistä viikoista ennen kun olo on tosi tukala. Näin yritän minimoida pään hajoamisen jos/kun mennään lasketun ajan yli. Saa nähdä miten tää oikeasti toimii, mutta siis ainakaan vielä ei ahista ^__^.

Adalmis ja keijo 37+3

Phuuh kun meinaa keho hajota osiin. Keijo kokeilee rajojaa ja antaa paukku kunnolla jokaiseen ilmansuuntaan. Niin ja tietysti niin yhtäkkiä ettei mitenkään pysty valmistautumaan etukäteen tulevaan iskuun. Näinä hetkinä mielellään jo ottas pikkusen syliin hytkymään.

Maanantaina käytiin jälleen neuvolassa eikä keijoa huvittanut olla pää alaspäin. Saatiin sitten lähete ultraan oysiin. Sieltä ei oo vielä kuulunu mitään. Postia lähettävät tai soittavat sitte joskus o__O. Seuraava neuvola on tiistaina niin oishan se tietty kiva, että päästäs sitä ennen oysiin. Ois sit ees jollain tapaa viisaampi ja tuntuis ehkä vähemmän tyhmältä käydä taas siellä. Ärsyttää kyllä suunnattomasti kun moni muu samassa tilanteessa oleva on jo käyny kääntöyrityksessä tai ainakin saanu ajan kiireellisesti sellaiseen niin me vaan ootellaan, jeejee.

Kohdunkaulaa oli lääkärin tutkimuksessa 3 cm jäljellä eli ei keijo varmaan ihan hetkeen oo ulos tulossa. Painoarviota eivät antaneet tälläkään kertaa >:/. Ehkä sitten ultrassa.

Viime päivinä yrittänyt ajatella sitä, että kohta vauva on täällä. Jotenkin kaukaiselta ja epätodelliselta tuntuu vauva-arki vieläkin vaikka ei oo enää kuin viikkoja jäljellä. Eniten hämää jotenkin se, että vatsasta tosiaan tulee ihminen ulos ja sitten elämää jatketaan sen ihmisen kanssa. Että tajuais jotenkin sen että eihän tää tähän yhdeksän kuukauden odotukseen lopu vaan oikeastaan kaikki vasta alkaa. Hassuja juttuja.

Adalmis ja veivaava keijo 36+4

Jee, tänään se siis virallisesti alkoi :). Sen kunniaksi käytiin jälleen neuvolassa. Siellä oli sellanen uusi työntekijä, joka varmisteli koko ajan ettei muhun satu kun paineli vatsaa :>. Noh, tänään Keijo oli siinä asennossa kun tädit halusikin. Pää oli alaspäin. Ei ollu laskeutunut, mutta pitäisi kuulemma kuitenkin pikkuhiljaa pysyä jo pää alaspäin. Saapa nähdä. Halusivat ihan ultrata, että pää on alhaalla. Mä meinasin sit pökertyä siihen pedille kun jouduin makaamaan ihan suorana selällään. Jännän nopeesti tuli huono olo, ehkä noin viis minuuttia niin sit sanoin että nyt heikottaa ja täti nosti mut aika rivakasti ylös sieltä sängyltä. Loppupäivä onki menny sit vähän sumussa ja on aika kökkö olo. Huimaus johtuu siis siitä, että vauva painaa mun isoimpia verisuonia selälläni ollessa eikä veri sit kierrä kunnolla. Huomaa sen sängyssä ja sohvalla makoillessakin että ei pysty selällään olemaan kuin hetken. Ja toi neuvolan peti oli vielä ihan kova. Painoa mulle oli tullu 300g lisää, sf-mitta oli 33 cm, verenpaineet ok. Hemoglobiinia eivät ottaneet, koska se oli viikko sitten niin hyvä. Seuraavan kerran neuvolaan mennään sitten 31.1 jolloin on lääkäriaika. Se kattelee kohdunsuun tilanteen ja arvioi mahtuuko lapsi ulos alakautta. Saattaa myös antaa painoarvion.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Adalmis ja keijo 34+6 (huomenna tasan viis viikkoa la:aan)

Jäin tiistaina sairaslomalle kun selkä ei oikeen enää taipunut. Oon kuitenkin yrittäny nyt kovasti liikuskella joka päivä, koska lekuri sano, ettei paikallaan makaaminen tee kovin hyvää selälle. Virallisesti jään äitiyslomalle viikon päästä.

Tänään käytiin jälleen neuvolassa. Paino ei ollu noussu yhtään. Hemoglobiini oli noussu 115 -> 126. Sf-mitta oli nyt 32 cm. Verenpaineet oli jees. Vauvan asento jäi arvoitukseksi vaikka täti kuinka paineli vatsaa. Keijo teki kepposia eikä halunnut tulla näytille. Ilmeisesti hengaili poikittain ja tosi kohdun takaseinässä kiinni. Nythän se on toki koko päivän sit ollu ihan iholla ja melskannu menemään :>. Viikon päästä on seuraava neuvola ja tän päivänen täti merkkasi sinne että "kts.asento". Saapa nähdä miten päin se sillon on :P. Pari viikkoa sitten keijo kuitenkin oli raivotarjonnassa. Kääntämisestä aletaan puhua kai sit rv 35 jälkeen eli ensi viikon jälkeen.

Ollaan käyty kolme kertaa perhevalmennuksessa. Ekalla kerralla puhuttiin vauvan tuomista muutoksista, tokalla kerralla parisuhteesta ja kolmannella kerralla synnytyksestä. Kaikki kerrat on ollu yllättävän hyviä ja on jääny positiivinen kokemus. Mitään mullistavan uutta tietoa ei oo tullu, mutta sellasia "hyvä muistaa"-asioita. Ens viikolla on sit vielä neljäs kerta, joka käsittelee imetystä ja vauvan hoitoa. SItten joskus huhtikuun alussa on sellanen johon mennään vauvojen kanssa keskustelemaan arjesta ja sellasesta.

Yksi asia mikä ottaa nyt vähän päähän on se, että synnytysosastolle ei täällä pääse tutustumaan, koska siellä on niin kiire. Tympäsee tosi paljon, koska siellä käyminen varmasti helpottaisi tulevaa koitosta. Tietäisi, että missä kaikki tapahtuu. Nyt ainut fiilis mikä paikasta on, on se kun menin bussilla ohi siitä sisäänkäynnistä johon synnyttäjät ilmottautuu :P. Mutta eipä siinä mikään auta, näillä mennään mitä on annettu. Mieli avoimena ja hyvällä fiiliksellä :).

Hauskaa viikonloppua!

Adalmis ja keijo 33+6

Sain kirjan luettua loppuun. Luin myös äsken samaisen kirjoittajan synnytyskertomuksen (vauva-lehti 2/2010). Kirjan lopussa kirjoittajalla oli rauhallinen fiilis kaikista peloista ja muista huolimatta. Se antaa itellekin voimaa. Viime päivinä oon itseasiassa ollut melko rauhallinen ja seesteinen fiilis. Näin yksi yö unta vauvasta ja aamulla kun heräsin niin tuntui, että kyllä kaikki järjestyy.

Mietin tänään kaikki vaivoja mitä mulla on ollu. Kun ei niitä oikeen oo. Naaman kukkimisenkin sain kuriin kiitos kosmetiikkahamstraajamieheni, joka oli onnistunut ostamaan tehokasta naamanpuhdistusgeeliä :>. Muutaman kerran on ollu liitoskipuja, viimeks eilen. Ne on kyllä tosi syvältä kun meinaa jalat mennä alta. Yön vessaheräilyihinkin on tottunu jotenkuten. Ne toimii kun vaan silmät puoliauki koomassa käy vessassa ja menee takaisin sänkyyn. Viime viikolla tää toimi huonosti, koska mies valvo pitkään niin täällä oli valot päällä ja mies höpöttämässä kun raahauduin vessaan. Sillon on vaikeempi taas saada uudestaan unesta kiinni.

Mut ei oikeestaan sen kummempaa, mitä nyt sillon alussa oli kaikkea. Oon kyllä päässy ihan liian helpolla :P. Neuvolatäti kommentoi tähän että "reipas odottaja" mutta ei kai se mun reippaudesta oo kiinni että mua supistele ja kolota joka päivä. Onnellinen kyllä oon, että ei oo mitään suurempaa ja voi tehdä töitä. Sen kyl oon huomannu nyt kun on tullu pötköteltyä sohvalla muutama päivä, että keho kangistuu tosi nopeesti. Jymähtää huonoon asentoon sohvalla niin ylös ei pääse kun hirveellä ähinällä ja manailulla. Ihan hyvä siis jos jaksais vielä runsas pari viikkoa käydä töissä niin ei tulis mitään remppoja ja kipuja.

Olotilaan kyllästyminen jatkuu. Eilen kampaajallakin sain kuulla taas vaikka ja mitä o_O. Ois kiva olla taas oma normi ittensä jolle kukaan tuntematon ei puhu. Mies sanoi, että no totahan se on sit koko sun loppuelämä, että puhutaan lapsista. No mutta se, että mulla on lapsi, ei näy näin selkeästi ulospäin. Kukaan tuntematon ei lähde avautumaan lapsensa ongelmista jos en sit ihan ite halua kuulla niistä. Haluaisin myös oman kehoni takaisin, että vois taas käyttää normaaleja vaatteita. Ihan innoissani selasin tänään h&m:n kevätkuvastoa kun voikin tilata kesäksi ihan normivaatteita! Hurraa \o/. Toisaalta vähän haikeena kattelin niitä muutamaa sivua mama-vaatteita. Mietin jo myös sitä minkä kokosia kesävaatteita keijolle pitää hankkia :P.

Tänään oli jälleen neuvola. Meiän oma täti oli poissa niin oli sellanen nuorempi täti ottamassa vastaan. Se oli ihan mukava kyllä. Mun paino oli laskenu viime kerrasta 300g (vaikka viime yönä näin unta että se oli noussu ihan hirveesti :D), mutta ei se täti siitä valittanut. Hemoglobiini oli ihan sama kuin viimeksi (115) ja verenpaineet normit. Pissassa oli leukosyytit kahdella plussalla, joten huomenna käyn sit antamassa toisen näytteen. Ei kyl oo ollu mitään pissatulehduksen oireita niin epäilen että ei mulla tulehdusta varmaankaan oo. Mut hyvähän se on tarkistuttaa. Sf-mitta meni edelleen keski- ja yläkäyrän välissä ollen tällä kertaa tasan 30cm. Vauvan sydänäänet oli hyvät ja se oli kohteliaasti tätiä varten kääntyny pää alaspäin vaikka muuten meuhkaa ihan hurjana. Täti kyseli joko tulevaisuus jännittää, mutta eipä siihen aamupöpperössä kovinkaan järkevää osannu vastata. Eikä mua niinkään nyt se tulevaisuus jännitä, enemmänkin ehkä synnytys.

Kämppä alkaa näyttää siltä, että vauva sais tulla. Kasasin joulunpäivinä hoitopöydän ja pinnasängyn. Samalla sai sit kaikki tuhannet nyssäkät ja pahvilaatikot tyhjennettyä kun oli paikka minne laittaa. Pieniä juttuja täytyy vielä käydä hankkimassa, mutta muuten kaikki alkaa olla valmista <3.

Tällä hetkellä fiilis on siis melko seesteinen. Ens maanantaina alkaa valmennukset jotka varmaan osaltaan auttaa valmistautumisessa tulevaan.

Mukavaa vuodenvaihdetta!

Adalmis ja Keijo 31+3

Masu joka oli melko hankala enää käsivaralla saada mahdutettua kuvaan :P

"Raskaus oli ensimmäisten kuukausien ajan enemmän hämmentävä kuin iloa tuottava asia. Aivan kuin olisin seurannut elämääni ulkopuolelta: Minä raskaana? Miten se on mahdollista? Mitä se tarkoittaa?"

"Pum, paksuna oltiin. Pulla uunissa. Ei peruutusnappulaa, ei lisämietintäaikaa. Elämä mullistuu yhdeksän kuukauden kuluttua, mikään ei ole entisellään, minä en ole entiselläni, eikä mieheni saati sitten avioliittomme."

"Olikohan tämä ihan loppuun asti mietitty juttu?... Mies jaksoi vakuutella, että vauva syntyy juuri sopivaan aikaan ja että kaikki kyllä järjestyy. Oli hyvä, että toinen meistä oli luottavainen. En tiedä mitä olisin ajatellut, jos hän olisi ollut yhtä ahdistunut kuin minä."

Nuo on pätkiä kirjasta Minä en sitten muutu (Minna Kiistala). Melko samanlaisia fiiliksiä mitä itekin käyny läpi. Sanoisin että tälläkin hetkellä on vähän sellanen ulalla oleva olo. Mietin paljon, että miten ihmeessä sitä tulee pärjäämään. Mutta kai se jotenkin lutviutuu itsekseen. Ei pitäis stressata liiaksi.

Yks asia mikä on harmittanut Helsingissä käynnin jälkeen on se, että läheiset on niin kaukana. Tukiverkosto puuttuu. Se on mietityttänyt melko paljon. Okei, aikuinen ihminen, pitäis selvitä itekseen, mutta tuleva tilanne on niin outo ja uusi, että oishan se ihan jees jos ois läheiset lähellä. Mut onhan täälläki ihania ihmisiä jotka auttaa ihan varmasti <3.

Helsingissä tosiaan käytiin sutinareissulla. Lauantaina ajettiin sinne, kaks päivää kerättiin tavaraa ja sit tiistaina ajettiin takasin. Hieman kyllä kroppa pisti vastaan autossa istumisesta joten eipä taideta pidempiä automatkoja tehdä ennen helmikuuta. Mutta saatiinpa kaikki tarvikkeet mukaan ja nyt ei puutu enää mitään suurempaa. Helpotus sinänsä kun ei sit tarvi enää stressaa siitäkään. Vauva saa vaikka syntyä kun kaikki on kasausta ja järjestelyä vailla valmiina.

Parina viime päivänä on vähän kyllästyttänyt tää olotila. Olis kiva olla taas "normaali" jolta kyseltäs muutakin kuin "miten oot voinu?", "joko supistaa?" ja niin edespäin. Töissäkin vanhemmat on alkanu kyselemään vaikka ja mitä. Eilen murisin, että kukakohan näistäkin ihmisistä kysyis mun kuulumisia tai vointia jos en olis raskaana :P.

Vatsa kasvaa ihan silmissä edelleen. Parina viime päivänä Keijo on liikkunu tosi paljon ihan tossa vatsan pinnassa. Niinku hainevä menis pitkin vatsan pintaa :>. Kai se on iloinen kun oon taas palannu töihin kiljuvien lasten luo :). Menoa ja meininkiä riittää näin muutamaa päivää ennen joulua. Tänään yksi lapsista taas tiirali tuhannen tarkkaa mun vatsanahkaa ja harmitteli kun vauvaa ei voi nähdä. Hirveesti niitä kiinnostaa, että miten se vauva voi olla siellä vatsassa.

Viime yönä näin unta, että Keijo oli syntynyt. Se tuoksui ihanalta <3. Toissa yönä taasen näin unta synnytyksestä ja se ei sattunu ollenkaan.

Tällaista tajunnanvirtaa tällä kertaa

Adalmis ja Keijo 29+6 (huomenna pokspoks!)

Ainiin, eilen saatiin äitiyspakkaus vihdoin! Siellä oli paljon kaikkea hienoa <3.

Tälle tekstille tuli sama otsikko kuin yhdelle aiemmistakin, mutta toi vaan kuvas hyvin tämän hetken tunnetta niin enpä vaihtanut.