Sain kirjan luettua loppuun. Luin myös äsken samaisen kirjoittajan synnytyskertomuksen (vauva-lehti 2/2010). Kirjan lopussa kirjoittajalla oli rauhallinen fiilis kaikista peloista ja muista huolimatta. Se antaa itellekin voimaa. Viime päivinä oon itseasiassa ollut melko rauhallinen ja seesteinen fiilis. Näin yksi yö unta vauvasta ja aamulla kun heräsin niin tuntui, että kyllä kaikki järjestyy.

Mietin tänään kaikki vaivoja mitä mulla on ollu. Kun ei niitä oikeen oo. Naaman kukkimisenkin sain kuriin kiitos kosmetiikkahamstraajamieheni, joka oli onnistunut ostamaan tehokasta naamanpuhdistusgeeliä :>. Muutaman kerran on ollu liitoskipuja, viimeks eilen. Ne on kyllä tosi syvältä kun meinaa jalat mennä alta. Yön vessaheräilyihinkin on tottunu jotenkuten. Ne toimii kun vaan silmät puoliauki koomassa käy vessassa ja menee takaisin sänkyyn. Viime viikolla tää toimi huonosti, koska mies valvo pitkään niin täällä oli valot päällä ja mies höpöttämässä kun raahauduin vessaan. Sillon on vaikeempi taas saada uudestaan unesta kiinni.

Mut ei oikeestaan sen kummempaa, mitä nyt sillon alussa oli kaikkea. Oon kyllä päässy ihan liian helpolla :P. Neuvolatäti kommentoi tähän että "reipas odottaja" mutta ei kai se mun reippaudesta oo kiinni että mua supistele ja kolota joka päivä. Onnellinen kyllä oon, että ei oo mitään suurempaa ja voi tehdä töitä. Sen kyl oon huomannu nyt kun on tullu pötköteltyä sohvalla muutama päivä, että keho kangistuu tosi nopeesti. Jymähtää huonoon asentoon sohvalla niin ylös ei pääse kun hirveellä ähinällä ja manailulla. Ihan hyvä siis jos jaksais vielä runsas pari viikkoa käydä töissä niin ei tulis mitään remppoja ja kipuja.

Olotilaan kyllästyminen jatkuu. Eilen kampaajallakin sain kuulla taas vaikka ja mitä o_O. Ois kiva olla taas oma normi ittensä jolle kukaan tuntematon ei puhu. Mies sanoi, että no totahan se on sit koko sun loppuelämä, että puhutaan lapsista. No mutta se, että mulla on lapsi, ei näy näin selkeästi ulospäin. Kukaan tuntematon ei lähde avautumaan lapsensa ongelmista jos en sit ihan ite halua kuulla niistä. Haluaisin myös oman kehoni takaisin, että vois taas käyttää normaaleja vaatteita. Ihan innoissani selasin tänään h&m:n kevätkuvastoa kun voikin tilata kesäksi ihan normivaatteita! Hurraa \o/. Toisaalta vähän haikeena kattelin niitä muutamaa sivua mama-vaatteita. Mietin jo myös sitä minkä kokosia kesävaatteita keijolle pitää hankkia :P.

Tänään oli jälleen neuvola. Meiän oma täti oli poissa niin oli sellanen nuorempi täti ottamassa vastaan. Se oli ihan mukava kyllä. Mun paino oli laskenu viime kerrasta 300g (vaikka viime yönä näin unta että se oli noussu ihan hirveesti :D), mutta ei se täti siitä valittanut. Hemoglobiini oli ihan sama kuin viimeksi (115) ja verenpaineet normit. Pissassa oli leukosyytit kahdella plussalla, joten huomenna käyn sit antamassa toisen näytteen. Ei kyl oo ollu mitään pissatulehduksen oireita niin epäilen että ei mulla tulehdusta varmaankaan oo. Mut hyvähän se on tarkistuttaa. Sf-mitta meni edelleen keski- ja yläkäyrän välissä ollen tällä kertaa tasan 30cm. Vauvan sydänäänet oli hyvät ja se oli kohteliaasti tätiä varten kääntyny pää alaspäin vaikka muuten meuhkaa ihan hurjana. Täti kyseli joko tulevaisuus jännittää, mutta eipä siihen aamupöpperössä kovinkaan järkevää osannu vastata. Eikä mua niinkään nyt se tulevaisuus jännitä, enemmänkin ehkä synnytys.

Kämppä alkaa näyttää siltä, että vauva sais tulla. Kasasin joulunpäivinä hoitopöydän ja pinnasängyn. Samalla sai sit kaikki tuhannet nyssäkät ja pahvilaatikot tyhjennettyä kun oli paikka minne laittaa. Pieniä juttuja täytyy vielä käydä hankkimassa, mutta muuten kaikki alkaa olla valmista <3.

Tällä hetkellä fiilis on siis melko seesteinen. Ens maanantaina alkaa valmennukset jotka varmaan osaltaan auttaa valmistautumisessa tulevaan.

Mukavaa vuodenvaihdetta!

Adalmis ja Keijo 31+3

 

Masu joka oli melko hankala enää käsivaralla saada mahdutettua kuvaan :P