Phuuh kun meinaa keho hajota osiin. Keijo kokeilee rajojaa ja antaa paukku kunnolla jokaiseen ilmansuuntaan. Niin ja tietysti niin yhtäkkiä ettei mitenkään pysty valmistautumaan etukäteen tulevaan iskuun. Näinä hetkinä mielellään jo ottas pikkusen syliin hytkymään.

Maanantaina käytiin jälleen neuvolassa eikä keijoa huvittanut olla pää alaspäin. Saatiin sitten lähete ultraan oysiin. Sieltä ei oo vielä kuulunu mitään. Postia lähettävät tai soittavat sitte joskus o__O. Seuraava neuvola on tiistaina niin oishan se tietty kiva, että päästäs sitä ennen oysiin. Ois sit ees jollain tapaa viisaampi ja tuntuis ehkä vähemmän tyhmältä käydä taas siellä. Ärsyttää kyllä suunnattomasti kun moni muu samassa tilanteessa oleva on jo käyny kääntöyrityksessä tai ainakin saanu ajan kiireellisesti sellaiseen niin me vaan ootellaan, jeejee.

Kohdunkaulaa oli lääkärin tutkimuksessa 3 cm jäljellä eli ei keijo varmaan ihan hetkeen oo ulos tulossa. Painoarviota eivät antaneet tälläkään kertaa >:/. Ehkä sitten ultrassa.

Viime päivinä yrittänyt ajatella sitä, että kohta vauva on täällä. Jotenkin kaukaiselta ja epätodelliselta tuntuu vauva-arki vieläkin vaikka ei oo enää kuin viikkoja jäljellä. Eniten hämää jotenkin se, että vatsasta tosiaan tulee ihminen ulos ja sitten elämää jatketaan sen ihmisen kanssa. Että tajuais jotenkin sen että eihän tää tähän yhdeksän kuukauden odotukseen lopu vaan oikeastaan kaikki vasta alkaa. Hassuja juttuja.

Adalmis ja veivaava keijo 36+4